Demla ry:n kannanotto Israel-Palestiina konfliktista

Geneven sopimusten yhteinen kolmas artikla sitoo molempia osapuolia Gazan alueella meneillään olevassa konfliktissa.

Oikeuspoliittinen yhdistys Demla tuomitsee kaikki siviileihin ja siviilikohteisiin kohdistuvat sekä niiden lähettyville kohdistuvat iskut perustuen kansainväliseen humanitaariseen oikeuteen. Lisäksi yhdistys pitää Israelin Gazan alueelle julistamaa täyssaartoa tuomittavana, sillä sen seurauksena elintärkeiden tarvikkeiden, kuten lääkkeiden ja veden toimittaminen alueelle on estetty. Sotatoimet, jotka kohdistuvat välittömästi tai välillisesti siviiliväestöön ovat kansainvälisen humanitaarisen oikeuden vastaisia. Lisäksi alueella mahdollisesti tapahtuneet sotarikokset on tutkittava.

Israel ja Palestiina ovat allekirjoittaneet ja ratifioineet Geneven vuoden 1949 sopimukset. Palestiinan valtion olemassaolon ovat pohjoismaista tunnustaneet vain Ruotsi ja Islanti. Geneven IV sopimus siviilihenkilöiden suojelemisesta sodan aikana kuitenkin ulottaa niin kutsutun yhteisen artikla 3 kautta vähimmäisvaatimukset siviilien kohtelusta myös kansainvälistä luonnetta vailla oleviin konflikteihin. Artiklan 3 säännökset sitovat konfliktin osapuolia valtiostatuksesta riippumatta. Lisäksi kansainvälinen tapaoikeus kieltää kaikki hyökkäykset siviilikohteisiin.  Siviiliväestön suojeleminen ja inhimillisen kärsimyksen minimoiminen ovat keskeiset periaatteet, joita konfliktin molempien osapuolien on noudatettava. 

Oikeuspoliittinen yhdistys Demla ry haluaa kiinnittää erityistä huomiota Gazan kaistan lapsiin ja nuoriin, jotka ovat joutuneet konfliktin uhreiksi menettämällä henkensä tai haavoittumalla ja altistettuna henkiselle kärsimykselle. Oikeuspoliittinen yhdistys Demla ry vaatii Suomen poliittiselta johdolta vahvempia toimia rauhan rakentamiseksi ja kansainvälisen humanitaarisen oikeuden vastaisten toimien lopettamiseksi alueella. Siviiliväestön suojelu ei ole mielipidekysymys. 

Edellinen
Edellinen

Demla ry:n kannanotto - Oikeus hakea turvapaikkaa tosiasiallisesti on turvattava

Seuraava
Seuraava

Pride-viikon kannanotto eheyttämistoiminnan kieltämiseksi