Demla tukee Lupa elää -kansalaisaloitetta

Oikeuspoliittinen yhdistys Demla ry on mukana tukemassa Lupa elää -kansalaisaloitetta. 

Lupa elää -kansalaisaloitteessa vaaditaan, että Suomen valtio myöntää nelivuotisen jatkuvan oleskeluluvan henkilöille, jotka ovat hakeneet turvapaikkaa Suomesta ennen 1.1.2017 eivätkä ole saaneet jatkuvaa oleskelulupaa. Kansalaisaloitteessa vaaditaan, että eduskunnan tulee ryhtyä lainvalmisteluun, jotta lain nojalla voidaan virallistaa niiden turvapaikkaa hakeneiden ulkomaan kansalaisten oleskelu, jotka ovat asuneet Suomessa pitkään ja yhtäjaksoisesti turvapaikanhakijoina, paperittomina tai tilapäisellä oleskeluluvalla. Henkilöille, joiden asema virallistetaan tällä muutoksella, pitää myöntää tarvittaessa muukalaispassit, eikä mahdollinen maahantulokielto saa estää heidän oleskelunsa virallistamista.

Oleskeluluvan myöntäminen pitkään Suomessa oleskelleille ulkomaan kansalaisille, jotka eivät ole saaneet kansainvälistä suojelua, ratkaisee akuutin ihmisoikeusongelman Suomessa, koska Suomessa oleskelee tällä hetkellä paperittomina ilman laillista oleskeluoikeutta suuri määrä ihmisiä. Maastapoistaminen ei ratkaise ongelmaa, koska suurin osa näistä henkilöistä eivät voi palata kotimaahansa eikä palauttaminen onnistu edes pakkokeinoin. Paperittomina Suomessa elävät henkilöt ovat erittäin haavoittuvassa asemassa ja vaarassa joutua erilaisen hyväksikäytön kohteeksi eikä heillä ole pääsyä sosiaaliturvaan ja terveydenhuoltoon vain kiireellisissä tapauksissa. Pitkittyneet turvapaikkaprosessit ja paperittomuus ei hyödytä ketään ja on sekä yhteiskunnan että yksilön etu, että näillä ihmisillä on mahdollisuus laillistaa oleskelunsa. 

Suomessa oleskelee tällä hetkellä suuri määrä paperittomia, joiden turvapaikkaprosessi ei ole täyttänyt oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimuksia. On monissa selvityksissä todettu tosiasia, että Sipilän hallituksen päätöksillä vuosina 2015 ja 2016 romutettiin suomalaista turvapaikkamenettelyä tavalla, joka johti vakaviin ihmisoikeusloukkauksiin. Ulkomaalaislakiin tehtiin useita muutoksia ja oikeusturvan heikennyksiä, joiden vaikutukset olivat dramaattiset. Ulkomaalaislaista poistettiin humanitaarinen suojelu ja turvapaikanhakijoiden oikeusturvaa heikennettiin muuttamalla oikeusapua koskevia säännöksiä. Poliittisen painostuksen vaikutus itsenäisten viranomaisten toimintaan siten, että tapauksia ei tutkittu lain mukaan yksilöllisesti oli iso isku paitsi hakijoiden oikeusturvaan, myös koko suomalaiseen oikeusvaltioon.

Oikeuspoliittinen yhdistys Demla ry pitää toimenpidealoitetta hyvänä ratkaisuna pitkään maassa ilman oleskeluoikeutta olleiden henkilöiden tilanteeseen. Samalla yhdistys toteaa, että tehokkaan ja luotettavan turvapaikkajärjestelmän takaamiseksi ulkomaalaislakiin tarvitaan myös muita muutoksia. Oikeuspoliittinen yhdistys Demla ry vaatii, että hallitus käynnistää ulkomaalaislain kokonaisuudistusta koskevan selvityksen, jossa kartoitetaan tarpeet oikeudenmukaisen turvapaikkaprosessin takaamiseksi ja muun muassa humanitaarisen suojelun palauttamiseksi ulkomaalaislakiin.

Kansalaisaloitteen voi allekirjoittaa osoitteessa: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/9109

Edellinen
Edellinen

Lausunto avioliittoon pakottamisen rangaistavuutta koskevasta arviomuistiosta

Seuraava
Seuraava

Puolan rajalla olevien lasten oikeus elämään ja terveyteen on unohdettu