MAAILMA MUUTTUU – MUUTTUUKO OIKEUSTIEDE?
KAIJUS ERVASTI
Kuuntelin viime talvena Niko Soinisen huikeaa esitystä kestävyysmurroksesta ja sen vaikutuksesta oikeustieteelliseen kehitykseen ja ajatteluun. Hänen mukaansa kestävyysmurroksella on suuri vaikutus koko oikeudelliseen järjestelmään ja oikeustieteen perusrakenteisiin. Hän haastoikin tutkijat pohtimaan, kuinka eri alojen oikeudenalojen yleisiä oppeja voidaan sopeuttaa tulevaan muutokseen. Jolleivat oikeustieteilijät itse sopeuta oikeudenalojaan maailman muuttuessa, joku muu tekee sen. Ajatus sai vastustusta. Ei meidän oikeudenalojen oppeja tuosta vaan ryhdytä muuttelemaan. Kontrasti oli huikea. Toinen puhuu maailman tuhoutumisesta sekä sen estämisestä ja toinen käpertyy oman alansa perinteeseen suojaten sitä kuin aarretta.
Maailma muuttuu kovaa vauhtia. Ilmastonmuutos, luontokato, väestön ikääntyminen ja julkisen talouden velkaantuminen haastavat hyvinvointivaltion perusrakenteita. Samaan aikaan osa oikeustieteestä nukkuu Ruususen unta ja pitäytyy tiukasti omassa traditiossaan vilkuilematta sivuilleen. Oikeustieteen täytyy kuitenkin muuttua maailman muuttuessa. Siitä onkin jo monia merkkejä. Tarvitaan ensinnäkin tieteenalojen rajat ylittävää yhteyshakuista tutkimusta. Pelkkä oikeustieteen sisäinen näkökulma ei ole riittävä, vaan tarvitaan monitieteistä tutkimusta yhteiskunnan haasteisiin vastaamiseksi. Toiseksi tarvitaan eri oikeudenalat ylittävää lainopillista tutkimusta ja oikeudellisen teorian kehittämistä vastaamaan paremmin muuttuviin olosuhteisiin.
Oma alani, yhteiskunnallinen oikeustutkimus (Law and Society, Socio-Legal Studies) keskittyy oikeuksien toteutumiseen yhteiskunnassa. Työskentelen Itä-Suomen yliopiston neurotieteiden tutkimusyhteisössä eli tutkimukseni ovat mitä suurimmassa määrin monitieteisiä. Tutkimusryhmässäni työskentelee sosiologeja, sosiaalipsykologeja, juristeja ja mm. ihmismaantieteilijä. Yhteistyötä on neurologien kanssa ja raportoin työni tuloksista solu- ja kudosbiologian professorille. Tutkimusta tehdään ryhmissä, missä on osaajia kvantitatiivisesta ja kvalitatiivisesta tutkimuksesta, rekisteritutkimuksesta sekä oikeustieteellisestä ja lääketieteellisestä tutkimuksesta. On tiedettä ja taidetta yhdistävä hanke, taideperustaista tutkimusta sekä kanssatutkimusta. Suurelta osin tutkimus on toteutettu ulkopuolisella rahoituksella.
Viime vuodet olemme keskittyneet Itä-Suomen Hyvinvointioikeuden keskuksessa paljon haavoittuvuuden riskissä olevien ryhmien – kuten vammaisten, ikääntyneiden, muistisairaiden, päihteitä käyttävien, mielenterveyshaasteisten, sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen ja epilepsiaa sairastavien - oikeuksien toteutumiseen. Etenkin neurologisesti vammautuneita ihmisiä pyritään sulkemaan niin lainsäädännössä kuin käytännössäkin vammaispalveluiden ulkopuolelle. Monet ryhmät kuten epilepsiaa sairastavat kokevat paljon syrjintää yhteiskunnassa. Ikääntyneet taas kohtaavat ageismia eli ikäsyrjintää. Monet kuvaavat, kuinka heitä kohdellaan vanhoina höppänöinä, jotka eivät ymmärrä mitään, vaikka pää pelaa täysin.
Tällä hetkellä poliittiset päätökset ja etenkin taloudelliset leikkaukset kohdistuvat voimakkaimmin juuri haavoittuvuuden riskissä oleviin ryhmiin. Siksi on tärkeää seurata heidän oikeudellisen asemansa kehittymistä Suomessa. Pelkkä lainsäädännön tarkastelu ei ole riittävää, vaan tarvitaan tietoa myös siitä, kuinka heidän oikeutensa toteutuvat käytännössä. Tutkimuksilla voidaan seurata esimerkiksi haasteita taloudellisessa toimeentulossa, velkaantumisessa, asumisessa, työelämässä sekä sosiaali- ja terveyspalveluissa. Oikeuden saavutettavuus ja oikeudelliset ongelmat näyttäytyvät ihmisille usein erilaisina arkielämän haasteina, eikä niitä mielletä oikeudellisiksi. Oikeudellisia ongelmia, oikeuteen pääsyn esteitä ja oikeuksien toteutumista voidaan tutkia niin kyselyiden kuin haastatteluidenkin sekä muiden laadullisten aineistojen avulla. Tällainen tutkimus vaatii paljon yhteistyötä potilasjärjestöjen ja muiden kansalaisjärjestöjen kanssa.
Omassa tiedekunnassani Itä-Suomen yliopistossa on myös monia muita tutkimusryhmiä, joita voi kutsua yhteyshakuisiksi tai monitieteiseksi kuten alussa mainitun Niko Soinisen ja Seita Vesan kestävyysoikeustutkimus, Kati Kuloveden ilmasto-oikeudellinen tutkimus, Emilia Korkea-ahon regulaatiotutkimus, Anssi Keinäsen lainsäädäntötutkimus ja Mikko Aaltosen (kriminologinen) rekisteritutkimus. Tutkimuksen moninaisuuden taustalla on Tapio Määtän pitkäjänteinen työ yhteyshakuisen ja monitieteisen oikeudellisen tutkimuksen kehittämiseksi yliopistossa.
Muutoksen ajurina on toiminut myös ulkopuolisen tutkimusrahoituksen kasvava merkitys. Rahoitusta ei saa kovin helposti kapea-alaiseen yhden tieteenalan tutkimuksiin. Usein vaaditaan laaja-alaisia tutkimusryhmiä, joiden tutkimuksella on myös yhteiskunnallista merkitystä. Oikeustieteelliset hankkeet joutuvat kilpailemaan muiden alojen hankkeiden kanssa rahoituksesta. Silloin vertailukohtana eivät ole muut oikeustieteelliset tutkimukset, vaan kaikki yhteiskuntatieteelliset tutkimukset. Kilpaillun rahoituksen saaminen edellyttää korkealaatuista tutkimusta, jota muidenkin tieteenalojen arvioitsijat voivat ymmärtää. Tutkimuksilta vaaditaan myös kansainvälisyyttä eli kansainvälistä yhteistyötä ja julkaisemista kansainvälisissä lehdissä.
Ei ole oikeastaan mielekästä kysyä, muuttuuko oikeustiede. Se muuttuu vääjäämättä, haluttiin sitä tai ei. Muistan vielä ajat, jolloin perus- ja ihmisoikeuksia vähäteltiin oikeustieteessä ja eurooppaoikeutta pidettiin omana erityisalanaan, jota muilla oikeudenaloilla ei tarvinnut osata. Nykyisin kaikille pitäisi olla itsestään selvää perus- ja ihmisoikeuksien ja eurooppaoikeuden läpileikkaava merkitys.
Erityisen huolissani olen monitieteiden tutkimuksen vähäisyydestä suomalaisessa oikeustieteessä. Aikaisemmin meillä oli lukuisia monitieteisiä tutkimustehtäviä eri yliopistojen oikeustieteellisissä yksiköissä kuten oikeussosiologian ja oikeustaloustieteen professuureja. Monet yksiköt ovat karsineet näitä ja keskittyneet aikaisempaa enemmän positiiviseen oikeuteen. Yhteiskunnallinen oikeustutkimus on keskittynyt paljolti Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitokselle sekä Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan kriminologian ja oikeuspolitiikan instituuttiin (aikaisemmin Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos). Empiiriselle yhteiskunnalliselle oikeustutkimukselle on kuitenkin suuri tarve.
Kun käyn vuosittain Isossa Britanniassa Socio-Legal Studies Associationin konferensseissa, paikalla on yleensä 500 - 600 osallistujaa. Kyse on lähtökohtaisesti paikallisesta eikä kansainvälisestä konferenssista. Niin Britanniassa kuin muutoinkin kansainvälisesti yhteiskunnallinen oikeustutkimus on oikeustieteen valtavirtatutkimusta. Suomessa se on kuitenkin ollut pitkään marginaalissa, mutta onneksi ainakin jossain määrin lisääntymässä.
Oikeus, joka ei toteudu yhteiskunnassa, on pelkkä tyhjä sääntöjärjestelmä. Oikeus toteutuu ihmisten arjessa: ruokakaupoissa, terveyskeskuksissa, kulkuvälineissä, rakennusten sisäänkäynneillä ja työpaikoilla. Oikeustieteen tehtävä on seurata oikeuden ja oikeudenmukaisuuden toteutumista yhteiskunnassa ja omalta osaltaan valvoa demokraattisen oikeusvaltion toimintaa ja kehitystä. Erityisesti nykyisessä poliittisessa tilanteessa tämä tehtävä korostuu.